QDF: Onko tuore artikkeli parempi kuin vanha kirjoitus?

Yksi Google yli 200 hakuja ohjaavista tekijöistä on sisällön tuoreus ja siksi onkin paikallaan pohtia miten tuoreus näkyy tuloksissa hakukoneoptimoinnin kannalta.

Tuoreus hakukonetekijänä eli QDF

Google on perinteisesti pitänyt artikkelin luotettavuuden mittarina sen ikääntyneisyyttä ja siten hyvin vanha artikkeli päihitti muuten saman arvoisen nuoremman kilpailijansa aina vuoteen 2007 asti. Muutos tapahtui 2006 kun Google itse huomasi, että se uutuuspalvelu Google Finance ei löytynyt hauissa ja vastaavia muitakin ongelmia raportoitiin Googlen Amit Singhalin tiimille, joka vastaa hakualgoritmistä. Vastaus oli algoritmin muuttaminen siten, että QDF tuli keskeiseksi osaksi sitä päätöksentekoa, jolla tulokset asetetaan siihen järjestykseen, joka määrittelee mitä Google näyttää tiettyyn hakuun.

QDF-peruste eli query deserves freshness määrittää nyt suunnan

Tänä päivänä Google antaa QDF-pohjaisia tuloksia omien sisäisten määritelmiensä mukaan. Kuten Amit Singhal sanoo tässä NYT artikkelissa, että kun New Yorkissa tulee sähkökatkos, ensimmäiset uutiskirjoitukset ilmestyvät vartissa, mutta Googlen hauissa se näkyy kahdessa sekunnissa. Niinpä tänä päivänä Googlen algoritmi pyrkii identifioimaan sellaiset trendihaut, jotka muodostavat niin suuren volymin, että niissä tuoreus on eduksi. Niinpä jokin uutinen, joka aiheuttaa paljon hakuvolymiä on myös sellainen, jollaisia Google pyrkii palauttamaan. Tällöin hakujen kärkeen voi päästä hyvin muotoillulla ja oikein ajoitetulla kirjoituksella jopa helpommin, kuin muutoin olisi oletettavissa sivuston PR:n tai vastaavan perusteella. Patrick Altoft kirjoittaa tästä enemmän tässä artikkelissaan.

Mikä painoarvo on artikkelin tuoreudella?

Tarkkaa vastausta ei Googlen ulkopuolinen voi antaa. Matt Cutts pyörittelee asiaa videossa alla normaaliin tapaansa ja painottaa sitä, että kyse on vain yhdestä noin 200:sta algoritmin osatekijästä. Kuitenkin Viperchill kirjoittaa hiljattain artikkelissaan New SEO (tee haku nimellä ja artikkelin nimellä), että 2013 tuoreus on alkanut saada liikaakin arvoa hauissa ja on nähty jopa artikkeleiden päivämäärää rukkaamalla tapahtuneita nousuja listauksien kärkeen. Siis esim Wordpress-artikkeliin muutetaan vain uusi päivämäärä ja hups, seuraavana päivänä viisi vuotta vanha artikkeli nousee viidenneltä sivulta ensimmäisen sivun kärkeen. Edelleen VC kirjoittaa, että roska-backlinkit ovat alkaneet taas vaikuttaa listauksiin positiivisesti. Joten virallisen vastauksen ulkopuolelta lienee turvallista sanoa, että 2013 tuoreus on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin, mutta muuttuuko tilanne tästä seuraavan suuren päivityksen myötä, ei voi kuin arvailla.



Kirjoittaja: